Tässä on nyt kolme viikkoa saatu suunnitellut treenit alle ja kroppa kestää rääkin ihan hyvin. Palautuminen treenistä kestää aikalailla tasan vuorokauden, joten kehon takia ei toista välipäivää tarvittaisi. Mutta nyt tässä on huomannut sen, että aika ei riitä juurikaan muuhun.
Kuusilehdon arkipäivä:
- 6.00 Herätys
- 7.00-14.00 Töissä (vapaat työajat, niin vaihtelee sellaisen tunnin suuntaansa)
- 15.00-18.00 Lasten hoitoa ja ulkoilua niiden kanssa, ruuan laittoa, yms, ei sekuntiakaan omaa aikaa
- 18.00-20.30 Sali/Lenkki
- 21.00-22.00 Iltatoimet, hyvällä tuurilla ehdin lueskella puoli tuntia kirjaa
- 22.00-06.00 Muutaman tunnin pätkiä unta, välissä herätään taaperon maidon nälkään.
Onhan tuossa tietenkin se hyvä puoli, että pysyy rytmi aika hyvin päällä ja varsinkin ruokailut on helppo suunnitella etukäteen. Huono puoli on se, että mitään ”vapaa-aikaa” ei juuri ole. Tai onhan siellä just tuo 1,5-2h väli illalla, joka menee treenatessa J Eli jos saisin toisen välipäivän viikko-ohjelmaan, niin voisin vaikka kehittää jotain muutakin tekemistä kuin salin. Tai sitten se on liian homoa ja pidän vain tuon lauantain välipäivänä.
Tästä johtuen perheen ja vaimon tuki on tärkeä, että vaimo jaksaa katsella lapsia sen pari tuntia yksin joka päivä, että mä pääsen salille. Ja totta kai sitä aina ottaa ilolla vastaan kaikki kommentit ”kasvaneista lihaksista” ja ”adonisvartalosta”. Kuten tässä toissa päivänä. Vaimo puristeli mun pohjelihasta aika pitkään ja monesta kohtaa. Odottelin jo kuulevani jotain kivisistä, järkyttävän suurista pohjelihaksista, kun vaimo tokaisee: ”Aika jännän tuntonen. Ihan niin kuin sulla ei olis pohjetta ollenkaan.”
Kiitos.
Muokkailin photoshopilla heiaheian ekan puolen vuoden yhdeksi kuvaksi, jota klikkaamalla näkee sit kuvan suurempana. Siellä nuo tauot näkyy armottoman selvästi.
 |
| Ensimmäinen puolikas heiaheian silmin |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti