perjantai 8. huhtikuuta 2011

Viikko 14 - Välipäiviä etsimässä

Havahduin tuossa eilen heiaheiaan skriivaillessa liikuntasuorituksia, että tuli vedettyä viisi päivää putkeen treenejä ilman välipäiviä. Tarinat ylikunnoista ja muista tulivat mieleen ja päätin hieman muokata viikkosuunnitelmaa siten, että eilen ja tänään pidetään välipäivät. Lauantaina sitten käyn tekemässä jalkatreenin ja sunnuntaina pienen hölkkälenkin. Tai toisinpäin.

Tällä viikolla vaihdoin myös saliohjelman 6-toistoiseen ja ilokseni voin kertoa, että tuloksia tulee. Penkissä viime talvena tehdyt 2x6:set rikkoutuivat kirkkaasti, kun keskiviikkona löin silloiset ennätyspainot tankoon. Ja mikä parasta, niin paukkuja jäi vielä. Eli fiilis on katossa, paikat pysyneet ehjinä ja terveenä on muutoinkin pysytty.

Yritän jaksaa päivitellä exceliin kilomäärät, että nähdään paljonko Ilmarista on jälleen noussut. Tuo parin viikon reissu+sairastelukuoppa vaan vaivaa ja ei uskalla kohdata sitä faktaa, että pitää nakata pari tyhjää viikkoa sinne...

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Viikko 14 - Juoksulenkkejä mukaan ohjelmaan

On nyt hieman jäänyt päivittely blogiin ja se johtuu siitä, että alkuun haukkasin liian suuren palan. Millään en ehdi kirjoittelemaan viikkoraportteja etenemisestä, joten tyydyn pistämään tylysti aina sillon tällön tietoa monta kertaa on salitreeni saatu alle, tai käyty lenkillä tms. Täytyy hieman yksinkertaistaa blogia siinä määrin, että päivittely on helppoa. Lähinnä tarkoitus tulevaisuudessa vaan kertoa fiiliksistä ja tavotteiden saavuttamisesta.

Urhon 7km lenkki
Uusi tavoite kirkastui tuossa lauantaisella lenkillä. Mulla on jotenkin ollut päähänpisto joskus, että kerran elämässä pitäisi maraton juosta. Olen nyt ottanut raakasti tavoitteeksi, että 2012 juoksen maratonin :D En tiedä pystyykö tuohon, mutta jos näyttää, ettei tavoitteeseen pääse, niin sit 2012 juostaan puolimaraton. Mutta jokatapauksessa juoksulenkit ovat nyt ohjelmassa uusien kenkien ja juoksupuvun tuomalla innostuksella. Sekä tietenkin se rohkaisi, että lauantainen noin 7km lenkki meni reiluun puoleen tuntiin ilman taukoja. Ihan hyvin sitä jaksaa hölkätä.

Saliohjelmasta sen verran, että siirryin 6-toistoiseen ohjelmaan ja eilen ensimmäinen treeni takana. Tuntuu tosi tyngältä se ohjelma, kun toistoja on niin vähän. Lisäksi painoja pitää laittaa tosi paljon, että suoritus tuntuisi edes jossain joten se varmasti syö sitä tekniikkaa jonkin verran. Mutta tarkoitus on nyt lyhentää nuo suoritusviikot neljästä kolmeen, koska tää neliviikkoinen rytmi on liian pitkä. Ehkä korvaan sen neljännen viikon "lihashuoltoviikolla", jollon tehdään piiiiiitkiä sarjoja pienillä painoilla ja venytellään.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...