Tässä on viime viikkoina jokaisesta tuutista tullut karppaussitäkarppaustätä propagandaa puolesta ja vastaan. Mielestäni suhteellisen ihmeellistä asiassa on se, että kukaan terveydenhuollossa ei ole mitenkään huolissaan siitä, että lapset vetää naaman täyteen sipsiä, limpparia, energiajuomia, ranskiksia, hampurilaisia ja jos äiti oikein skarppaa, niin saattaa tulla joku einesvalmisruoka päivälliseksi. Mutta jos vanhemmat KARRRPPPAA, niin saatana lapset huostaan! Mutta asiasta pihviin. Lähden tänään kauppaan ja ostan mainonnan uhrina Fazerin Real Proteiini Maxia. Voita, juustoa ja kinkkua ja siitä saa melkoisen hyvän välipalan aikaiseksi. Samalla pitää toki ostaa muuta välipalatarviketta, elikäs rahkaa ja raejuustoa. Ajattelinkin blogin seuraavana osana kirjoitella ylös jotain pientä menua, että näkee vähän mitä sitä tulee syötyä. Ruokapuoli on nimittäin ehdottomasti meikäläisen heikoin lenkki. Lenkki - nimensä mukaisesti. Syön suhteellisen terveellisesti, teen itse ruokani, en syö eineksiä, en vedä pizzaa ja kebappia joka vkl, mutta silti siihen pitäisi panostaa enemmän. Sitten välillä tulee kausia ettei jaksa panostaa yhtään ja ruokavalio koostuu lihapiirakasta, makkarasta ja ranskalaisista. Kamalinta paskaa, mitä alas voi laittaa.
Ja sitten treeniosioon. Tänään ajattelin kävästä tunnin kävelylenkin iltasella ja katsoo miten keho jaksaa aerobista treeniä. Takana on koko syksyn mittanen sairastelu mykoplasman takia, joten täytyy aloitella varovasti ja katsoa miten sitä jaksaa. Eilen muuttui salilla ohjelma taas 12-toistoiseksi ja kylläpä tuntuu rinnassa ja habassa, että tuli tehtyä pitkät sarjat. Mutta ilokseni piti huomata, että jälleen kerran se parin kuukauden takainen maksimitreeni 12-toistoisena tuntui nyt lapsenleikiltä. Eli jotain kehitystä tässä koko ajan tulee, vaikkei sitä kuvissa ja mitoissa niin paljoa näekään.
- 2x Penkkipunnerrus 12x 72,5kg
- 2x Vinopenkki 12x85kg
- 2x PeckDeck 12x40kg
- 3x Haba scott 12x 30|32,5|35kg
- 3x Hauis keskitetty 12x 13,75kg
- 2x Vatsa laitteessa 15x70kg








































